Autamme sinua löytämään farmasia-alan ammattilaiset ja tulevaisuuden osaajat.
Kauttamme voit löytää seuraavan askeleen urallasi tai ottaa ensiaskeleet kohti työelämää.
16.3.2023
31.12.2023
Kokoaikainen
Määräaikainen
rekrytointi@ya.fi
Yliopiston Apteekki
Haluatko kehittää osaamistasi merkityksellisen työn äärellä? Jos vastasit kyllä, tule työkaveriksemme työyhteisöön, joka on jo itsessään syy lähteä töihin.
Meillä kehität osaamistasi monipuolisten uramahdollisuuksien parissa, koet työniloa, sillä ilo onnistua yhdessä on yksi arvoistamme ja teet hyvää, koska tuottomme käytetään koulutukseen ja tutkimukseen.
Haemme yli 1000 yliopistonapteekkilaisen joukkoon
FARMASIAN OPISKELIJOITA
suorittamaan farmaseutin tutkintoon sisältyvää ensimmäistä harjoittelua. Suurin osa harjoittelupaikoista täytetään maalis-huhtikuun aikana, jonka jälkeen harjoitteluun otetaan, mikäli toimipisteessä on harjoittelupaikkoja jäljellä.
Meillä sinua odottavat lukuisat työkaverit, joista saat myös vapaa-ajalla seuraa lenkkipolulle tai vaikkapa avantouintiin. Työn tekoa meillä vauhdittavat loistava yhteishenki, työkaverien avuliaisuus ja mukavat asiakkaat. Lisäksi toimipisteissämme harjoittelun tukena ovat ammattitaitoiset tuutorit, jotka auttavat sinua kehittymään ja menestymään lääkealan asiantuntijana.
Toivomme sinulta asiakaspalveluhenkisyyttä, positiivista ja ratkaisukeskeistä asennetta, hyviä tiimityöskentelytaitoja, oma-aloitteisuutta ja reipasta työotetta. Tärkein ominaisuutesi on kuitenkin kiinnostus ja oppimishalu työtehtäviä kohtaan. Työpäivämme ja -vuoromme ovat monipuolisia ja olemme avoinna vuoden jokaisena päivänä. Harjoittelu alkaa sopimuksen mukaan.
Monipuolisen harjoittelujaksomme aikana pääset tutustumaan Yliopiston Apteekkiin, monipuolisiin palveluihimme (esim. verkkoapteekki, lääkevalmistus, annosjakelu) ja saat ajankohtaista tietoa erilaisista tuotteista sekä lääkehoidoista.
Yliopiston Apteekki tarjoaa ainutlaatuisia uramahdollisuuksia valmistuneille. Tutustu moniin mahdollisuuksiimme moniosaajafarmaseutin tehtävän kautta. Työsuhteesi jatkuessa meillä harjoittelun jälkeen tarjoamme farmaseuteille seuraavia etuja
Hyvät henkilöstöedut, kuten henkilöstöalennuksen ja laajat työterveyspalvelut Tulokseen pohjautuvia palkkioita Kattavan sairaskuluvakuutuksen vakituisille työntekijöillemme (24h/vko tai yli työsuhteisiin) Ravinto- sekä kulttuuri- ja liikuntaedun Perehdytämme erilaisiin rooleihin, kuten palvelulähettilääksi tai YA-tuotesarjavastaavaksi LHA-opintoja, esihenkilövalmennuksia ja oppisopimuskoulutuksia Vuosittaisen koko henkilöstölle suunnatun yhteisen koululutustapahtuman Roolikohtaisia koulutuksia niin sisäisesti kuin yhteistyössä lääkeyritysten kanssa Tukea omaehtoiseen opiskeluun Tarvittaessa tukea asunnon takuuvuokraan Kiinnostuitko mahdollisuudesta tehdä harjoittelu Yliopiston Apteekissa?
Täytäthän hakemuksen suoraan nettisivujemme kautta rekrytointijärjestelmäämme
https://www.yliopistonapteekki.fi/ya-yrityksena/rekrytointi/avoimet-tyopaikat
Yliopiston Apteekki on perustettu vuonna 1755, ja nyt jo yli 200 vuoden ajan olemme olleet kehittämässä suomalaista koulutusta ja tutkimusta. Vuosien varrella olemme kasvaneet, ja olemme tänä päivänä Suomen suurin apteekki. Konserniin kuuluu tällä hetkellä 17 toimipistettä sekä valtakunnallisesti palveleva verkkoapteekki. Meillä asioidessasi tiedät tekeväsi hyvää ja saavasi asiantuntevaa sekä ystävällistä palvelua 24/7.
Terveydenhuoltoalan yrityksille ja organisaatioille tarjoamme useita eri palveluita, kuten lääkkeiden annosjakelua ja valmistusta. Asiakkaitamme ovat esim. työterveysasemat, lääkäriasemat ja hoivapalveluiden tuottajat.
Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama apteekkikonserni ja kaikki tuottomme ohjataan suomalaiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Olemme mukana edistämässä koulutusta myös tarjoamalla vuosittain lähes sadalle farmasian opiskelijalle mielenkiintoisen harjoittelupaikan. Yliopiston Apteekille kuuluu myös yhteiskunnallisia erityistehtäviä, joihin käytetään vuosittain yli neljä miljoonaa euroa. Tehtäviin kuuluu farmasian opiskelijaharjoitteluiden lisäksi lääkehuollon tutkimus ja harvinaisten lääkkeiden valmistus. Tämän ansiosta voimme varmistaa, että jokainen lääkkeitä tarvitseva saa asianmukaista hoitoa.
To apply for this job please visit ats.talentadore.com.